perjantai 20. marraskuuta 2009
Syömäpuikot ja ruusun terälehdet kiertoon
Meillä kokataan aasialaista ruokaa ja keittiöstä löytyi sopivia puisia puikkoja, joita ei enää tarvita.
Paperivarastossa odotti nippu käsintehtyä paperia, jonka massaan olin upottanut tyttäreni rippiruusujen kuivattuja terälehtiä. Joukossa on myös pieniä paperihippusia.
Paperi näytti vähän sekavalta arkkeina, mutta jalostui heti päästessään oikeaan käyttöön.
Bhutanilainen paperi sisälehtinä vahvistaa aasialaista ilmettä.
Syksyhämärät ja värien hiipuminen luonnossa aiheuttaa varmaan sen, että näiden kirjasten kaltaiset luonnonvärit tuntuvat miellyttäville nyt muutenkin.
Nyt neljä vihkokirjasta on valmiina. Niitä on pakko silmäillä vähän väliä - sarja viehättää silmää. Neljä syömäpuikkoa odottaa sitomisurien kaivertamista työpöydällä.
Kirjaset sopivat mainiosti juhlien tai näyttelyn vieraskirjaksi, sillä sivut avautuvat täysin.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Nepal ja vanhat farkut löysivät toisensa
Kangaskantiset muistikirjat ovat kiehtoneet minua jo jonkin aikaa. Ensimmäisen kerran taisin törmätä sellaiseen Suzanne Tourtillottin Making & Keeping Creative Journals -kirjassa. Viime viikolla törmäsin englanninkieliseen blogiin, jossa oli useita kangaskantisia kirjoja.
Ajatus oli jäänyt idean asteelle, kun kanneksi sopivaa kangasta ei ole tullut eteen. Vaan nytpä osui: raivasin tilaa ullakolla ja yhdestä pinosta löytyi pari vuotta sitten Nepalista ostamani jakku. Se oli muuttunut XXS-kokoiseksi, kun epähuomiossa pistin vaatteen pesukoneeseen. Eihän käsinkudottu harva kangas konepesua kestä.
Iloisen kirjava kangas houkutteli aikoinaan hankkimaan jakun; samat värit houkuttelivat nyt kokeilemaan uutta tekniikkaa. Hehkuvat oranssit ja punaiset sävyt kutsuivat farkunsinistä kaverikseen. Yksi silppuamaton lahje löytyi, ja siitä sain kannen sisäosan. Toissa talvisen farkkupaperiurakan jäljiltä oli sopiva pino indigonsinistä käsintehtyä paperia.
Farkuista löytyi myös ratkaisu kirjan sulkijanauhaksi. Puhtaaksi saksitut farkkusaumat sopivat tämän kirjan tyyliin täydellisesti. Niitä olin testannut jo aikaisemminkin.
Hankalinta tässä projektissa oli arkkivihkojen ompelu, mikä näkyy ompelujäljessä. Kirjava kangaskansi onneksi antaa anteeksi vikatikit.
Kirja taitaa sopia stressinpoistoon - röpelöisen pinnan silittäminen tuntuu mukavalta kädessä.
perjantai 18. syyskuuta 2009
Tee kirja, teekirja
Meillä tuotepakkaukset kierrätetään tehokkaasti jätepisteeseen tai poltetaan, joten oli tyytyminen siihen mitä kaapista löytyi. Liptonin teepussit eivät kuulu suosikkeihini, mutta pakkaus on iloisen värinen ja siitä hahmottui heti pieni ja paksu muistikirja.
Materiaalia ei voi juuri tehokkaammin käyttää - mitään ei mennyt pakkauksesta hukkaan. Sisälehtiin käytin kolmea ylijäämäpaperia; melkein kierrätystä sekin.
Testikappaleessa selän ompeleet eivät ole kovin siistejä. Reikien stanssaamisessa täytyy olla huolellisempi, ja ompelutapa kannattaa ehkä vaihtaa toiseen.
Mihin tätä kirjaa sitten käyttäisi? Läksiäisrunojen kokoamiseen työkaverille, tupaantuliaisten vieraskirjaksi, matkapäiväkirjaksi.
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
100% paperia -näyttely Porvoossa
2. krs
100% PAPERIA
Pirjo Rautiainen
Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina: ma-to klo 10-19, pe 10-17, la 10-15
Papinkatu 20, 06100 Porvoo
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Työn alla
Toissa viikolla löytyi sopiva lanka sen kiinnittämiseen - nailonilla päällystetty kuparinvärinen metallilanka, joka taitaa olla tarkoitettu helminauhaan.
Kansi kaipaa vielä työstämistä, sillä mehiläisvahatusta pinnasta tuli liian kiiltävä. Hiekkapaperi, karhea harja vai mikä palauttaisi pellavapaperin karheuden?
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Karheaa, sileää
Kokeilimme ennen joulua uusien väripigmenttien käyttöä erilaisisssa massoissa. Musta ja punainen pigmentti kaipasivat terästystä, joten joukkoon lisättiin vähän kasvuturvetta maanläheisten sävyjen saamiseksi. Taisi joukkoon mennä myös hieman pellavaa. Arkit tarttuivat kuivuessaan pelteihin ja käyttäytyivät muutenkin hankalasti. Ne piti kastella uudelleen ennen irrottamista ja kuivata hitaasti painojen alla. Silti reunat alkoivat aaltoilla.
Karhea pinta tuntui kuitenkin houkuttelevalta ja käytin sitä jo muutaman kirjan kanteen. Siihen paperi oli kuitenkin turhan hankalaa käsitellä.
Maaliskuun kirjansidontakurssilla kokeilin sitten aasialaista sidontaa, kilpikonnaa pienin muutoksin.
Toiseen aasialaiseen käytin viime syksynä kuolleen paperitaiteilija Paul Greenin tekemää herkän akvarellimaista kartonkia. Lankansykkyröistä löytyi väriin sopiva sidontalanka ja omista paperipinoista uusiomassasta tehtyjä tukevia arkkeja.
Säntillinen hampunlehtisidos sopi uskomattoman hyvin tähän kokonaisuuteen.